Olisi pieni pyrähdys Liettuaan edessä. Huomenna aamulla on lento, mutta liukenen jo tänään Lappeenrannasta Sipooseen. Maijukin tulee meille. Äiti lupasi heittää aamulla kentälle.

En tiedä kohteestamme Kaunasista kovinkaan paljoa. Se kuulemma muistuttaa vielä suurelta osalta lämpöisen harmaista neukkuajoista tunnelmallisine betonikolosseineen. Huomenna voin todeta omin silmin. Kuulemma Kaunasin vanha kaupunki on kuitenkin ihan viehättävä. Ajattelin myös pistäytyä Vilnassa päiväretkellä lauantaina, koska olen kuullut sen olevan huomattavasti mielenkiintoisempi paikka nähtävyyksien ja tunnelman kannalta.

Matka on tällä kertaa kuitenkin lähinnä työpainotteinen. Perjantaina osallistumme Kaunas Collegen muotinäytökseen ( kurkista ) johon saapuu noin kolmisenkymmentä suunnitteluopiskelijaa esittelemään tekeleitään. Ensimmäisen näytökseni ollessa kyseessä hieman jännittää, mutta eiköhän kaikki lopulta mene ihan hyvin. Ellei sitten osoittaudu, että kaikki tähän asti näkemämme liettualaiset naiset ovatkin olleet jotain valiojoukkoa maitovalaslauman keskellä.

Nyt pakkaamisen kimppuun.

Ps. Kiinnostuneille tiedoksi, ensi viikolla sarjassamme "Sofipimu pääsee joka paikkaan" vuorossa Rooma.

Noniin, nyt alkaa Sofi reissu olla finaalissa.

Paljon on matkaa taitettu, kilometreja en edes uskalla veikata, mutta useampia tuhansia on reissattu bussilla, junalla, veneella ja lentokoneella. Kohteita kertyi kokonaiset 14 kappaletta ; Bangkok, Ayuthaya, Sukhothai, Chiang Mai, Chiang Kong, Pak Beng, Luang Prabang, Vang Vieng, Vientiane, Koh Tao, Krabi, Koh Phi Phi, Phuket, Hua Hin ja uudestaan Bangkok. Maita oli siis kaksi, Laos ja Thaimaa.

Mita tasta reissusta jai kateen? Kourallinen paskaa? Ei suinkaan. Koko joukko antoisia kokemuksia. Paljon on vuodatettu hikea, verta ja kyynelia vahemman. Ensimmaista kertaa elamassani olen potenut koti-ikavaa. Ensimmaista kertaa elamassani olen matkustanut yksin. Ensimmaista kertaa elamassani olen kiivennyt pitkin vuoria keskelle tiheaa sademetsaa. Ensimmaista kertaa olen seilannut bambulautalla pitkin jokea. Ensimmaista kertaa seilasin Maekong-jokea (ja toivottavasti myos viimeista). Ensimmaista kertaa elamassani luotin siihen, etta maailma on taynna ystavallisia ihmisia, jotka ottavat matkaajan avosylein vastaan. Maailma ja sen ihmiset osoittivat olevansa tuon luottamuksen arvoisia.

Onko se ruoho sitten vihreampaa aidan toisella puolella? Kylla ja ei. Koko reissu on ollut taynna mahtavia kokemuksia ja upeita ihmisia. Onneksi niita on myos kotona odottamassa. Thaimaa ja Laos ovat molemmat omalla tavallaan erittain hienoja maita. Luonto molemmissa on kasittamattoman upeaa. Maisemat, jotka aukeavat Pohjois-Thaimaalaisessa luonnonpuistossa, kun seisoo puolentoista kilometrin korkeudessa vuoren rinteella hikoiltuaan tunteja saavuttaakseen tuon pisteen, ovat henkeasalpaavat ja kirvoittavat kyyneleen karuimmankin trekkaajan silmaan. Vehreat mangrovet, jotka reunustavat jokia, korkeat kalliot, jotka nuosevat meresta, vitivalkoiset hiekkarannat turkoosin helmeilevan meren aarella ja korkealla kuumottava kuu, keskella kirkkaana loistavia tahtia, tahyiltyna palmujen lomasta. Pimea saarimaisema, joka aukeaa rinteelta, kohti metsaa ja kuun loisteessa kimmeltavaa merta, taustalla soiva, hypnotisoiva psyke, tanssivat ihmiset, hohtavat UV-maalit hikisilla ihoilla. Koralliriutat, upeat kalat, hylyt ja suolaisen meriveden maku suussa. Kaikki tama ja paljon muuta oli todella kokemisen arvoista.

Jotta kaikki ei kuulostaisi liian hyvalta, vastapainona talle on taitettu matkaa hikisissa junissa, kovilla penkeilla, slow boatilla, joka on nimensa veroinen, busseilla, yoveneilla, minibusseilla, joissa jalkatila on pelkka vitsi, skoottereilla, tuk-tukeilla, takseilla, sawanglaaneilla. Rinkkaa on kannettu kilometrikaupalla aamunkoitteessa tai jo ennen sita, yon sydamessa, keskella porottavaa keskipaivan aurinkoa, kaatosateessa, jalat rakoilla, ilman kenkia, itku kurkussa ja hillittoman naurunremakan kourissa. Myos vasyneena, pirteana, nalkaisena, ahkyssa, iloisena, vihaisena, reippaalla mielella, mielta vailla, vessahataisena, markana ja hiekkaisena ja aarimmaisen paskaisena. Kaikki oli vaivan arvoista. Lyhyin kaupunginvaihto kesti kaksi tuntia. Pisin kolmekymmentakahdeksan.

Toivoin matkaan lahtiessani tapaavani uusia ihmisia. En ikina uskonut kuinka perinpohjaisesti toiveeni toteutuisi. Olen epailematta kaynyt lyhyempia ja pidempia keskusteluita lahemmas kahdensadan ihmisen kanssa. Suurimmalta osin kaikki olivat mukavia. Suoraan sanoen olen tavannut alle viisi ihmista taman matkan aikana, joihin en enaa toivo tormaavani. Koskaan. Talta reissulta jai paljon myos hyvia tuttavuuksia. Varmasti ainakin joitain heista naen viela joskus tulevaisuudessa. Toisia tapasin vain hetken, toisten kanssa vietin viikon, kaksi kolmekin. Kaikki ihmiset olivat tapaamisen arvoisia ja antoivat minulle jotain, jota ei mistaan muualta voi saada.

Talla matkalla opittuja asioita: Juo paljon vetta, koko ajan, aina kun on mahdollista, niin paljon kuin kerkeat. Kay pissalla aina kun siihen on mahdollisuus. Vessapaperi ei ole itsestaanselvyys. Vessa ei veda itsestaanselvasti. Ruokaa voi syoda myos epailyttavan nakoisista hakkyroista. Ruokaa voi syoda, vaikka se on juuri kurvannut moottoripyoraan kiinnitetyn sivuvaunun kyljessa luoksesi. Kaikkea ruokaa voi syoda lusikalla. Ihmiset ovat hyvia. Toiset yrittavat kylla huijata, mutta jos on varuillaan, niin eivat nekaan niin tosissaan ole. Kayta aina hyttyssuihketta. Ei kannata pelata( siis olla peloissaan, ei pelata niinkuin korttia tai afrikan tahtea pelataan...). Ala koskaan matkusta tuk-tukilla, ellei ole pakko, koska ne huijaa aina. Pad thaita voi syoda maarattomasti. Melkein. Kannattaa ottaa makuupaikka. Yksinolo on toisinaan ihan terveellista ja mukavaa. Yhdessa olo on huippuhauskaa. Ala juo liikaa bucketteja. Pida aina pyyhe mukana. Ja ennenkaikkea kaiksta tarkeimpana, kannattaa lahtea! Ei kannata kuunnella kavereita ja sukulaisia, jotka kertovat, kuinka vaarallinen paikka maailma on ja kuinka kauhean kammoittavan pelottavaa ja turvatonta se on matkustaa pitkin maailmaa. Ne valehtelevat tai eivat tieda paremmasta.

Lento lahtee kuuden tunnin paasta. Huomenna aamulla olen Suomessa. Huomenna ummistan silmani omassa sangyssa. Huomenna menen suihkuun, josta tulee lamminta vetta. Huomenna voin juoda hanasta. Huomenna voin syoda salmiakki ja ruisleipaa. Huomenna voin halata aitia. Ottaa kissan syliin ja istua kuistilla ihmettelemassa kuivaksi karventynytta nurmikkoa.

Sain kahvilan neidilta guavan. Guava on thaiksi farang, samoin ulkomaalainen. Ulkomuotoni muistuttaa kuulemma farangia ja koska itseasiassa olen sellainen, oli se hanen mielestaan juuri sopiva hedelma minulle. Yhdyn tahan. Otan farangin mukaani evaaksi ja parin tunnin kuluttua lahden kohti lentokenttaa.

Haluan kiittaa kaikkia, jotka ovat ahkerasti ja vahemman ahkerasti seuranneet blogiani. Kiitos kaikista kommenteista, lammittaa yksinaisen reissaajan mielta. Suuri kiitos myos sponsoreille ja muille yhteistyokumppaneille. Ilman teita tama matka ei olisi koskaan ollut mahdollinen. Lisaksi haluan kiittaa kaikkia, jotka vastasivat puhelimeen, silloin kun olin todella yksinainen, lahettelitte sahkoposteja ja tekstiviesteja ja muistitte minut silloinkin, kun minusta ei ollut kuulunut aikoihin mitaan. Kiitos kaikille.

Bangkok kuittaa - vihoviimeista kertaa, kyllapa on pateettinen matkailumainos.

Lyotyi netista jonkun vapaasti lainailemana lauselma Tove Janssonin Muumilaakson marraskuu-kirjasta. Sopii mielestani kaikille jotka matkustavat ja haaveilevat matkustamisesta. Ja niille, jotka mieluummin istuvat vain laiturin nokassa liottamassa varpaita ja madotonta onkea.

 “On niitä, jotka lähtevät, ja niitä, jotka jäävät. Jokainen saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, ja koskaan ei saa antaa periksi.”

Johan on ehtinyt kulua havettavan paljon aikaa edellisesta merkinnasta.

Keilaaminen oli todella hassun hauska kokemus, jota seurasi kipeytynyt ranne tietysti. Onneksi meni aika pian ohi. Enpa olisi uskonut, etta keilaaminenkin kay ihan urheilusta. Ainakin nain rapakuntoiselle yhtaaikainen rytmikas askellus ja monikiloisen pallen vispaaminen kohti keiloja on ihan fyysisestikin elahdyttava kokemus. Pitanee lienee kokeilla kotosallakin. Jos joku nyt kehtaa tulla seurassani keilaamaan, tyyli kun ei ollut mitaan ihan puhtainta mahdollista lajia.

Hua Hin on aika hassu kyla. Koko paikka tuntuu rakentuneen lahinna turismin ymparille. Vaikka Hua Hinissa on edelleen kalastustoimintaa, on pienen kalastajakylan tunnelma kylla jaanyt pahasti hiltonien ja kaltaistensa varjoon. Lisaksi keskustan kadut ja pikku soit ovat lapeensa taynna girliebaareja, joissa paikalliset tyota tekevat naiset, ja miksei miehetkin, tarjoavat palveluitaan halukkaille. Halukkaiden kunta muodostuu lahinna keski-ian jo ohittaneista lansimaisista miehista. Ilotytottoman kapakan etsiminen oli lahes mahdoton tehtava. Omituisena erotuksena verratuna lansimaissa esiintyviin samankaltaisiin alueisiin, nailla alueilla maleksii ja viettaa aikaansa myos koko joukko tavallisia lapsiperheita, reppumatkaajia ja kaiken kirjava joukko muita matkalaisia. Ihmisia ei juurikaan tunnu vaivaavan seksipalvelujen jatkuva lasnaolo. Ja todentotta jos normaalisti loytaa itsensa kadulta, joka on taynna porttoja, alkaa miettimaan mihin sita oikein on joutunut ja mahtaakohan sita olla kovin turvallisilla vesilla. Tama ei ole kuitenkaan tilanne Hua Hinissa. Koska tytot ovat kovin avoimesti esilla, eika mikaan laki kiella toimintaa, ei "alamaailman" lasnaoloa ole havaittavissa. Niinsanotut kunnolliset thait vain reippaasti ummistavat silmansa koko asian olemassaololta.

Saavuin sunnuntai-iltana Bangkokiin ja olen nyt vietellyt yon taalla Khao Sanilla. Khao San on lienee Thaimaan suurin reppumatkaajakeskittyma. Katu ja sen sivukujat ovat taynna kohtuuhintaisia guesthouseja ja hotelleja. Lisaksi katu pursuaa kaiken maailman kaupustelijoita, jotka myyvat roinaa jos johonkin lahtoon ja lisaksi herkullisia thairuokia ja hedelmia. Tosin omat ovat riskinsa naissa herkuissa. Jonkun pienen ruokamyrkytyksen poikasen taisin toissapaivana saada ja muistutus varomattoman syomisen vaaroista tuli yolla reippaan pulautuksen muodossa. Nyt olo alkaa jo olla kohtuullinen, joskin vatsa tuntuu edelleen omituiselta. Vahan kuin olisi tyhjio mahassa ( ei kolmioita eika yhtaan neliota...).

Olen onnistunut harrastamaan kulttuuriaktiviteettejakin ihan kunnon turistin tapaan. Kavin katsastamassa Grand Palacen, joka lienee Bangkokin suosituin nahtavyys. Lisaksi vietin hyvan maanantaiaamun Dusit Zoossa elaimia ihkutellen ja surkutellen. Ja kaikista omituisin reissu oli medical museum Thonburissa (se on niinku tois puol jokkee), jossa sitten sai ihmetella miten monella eri tapaa ihmisen voi oikeastaan pilkkoa ja sailoa. En suosittele heikkohermoisille tai -vatsaisille. Nahtavilla on mm. eraan verenhimoisen murhaajan nahka ja t-paita joka oli onnettoman uhrin paalla, joka "puukotettiin" dildolla. Museon aineisto on kertynyt vuosien saatossa sairaalasta, jonka yhteydessa museo sijaitsee. Jos siella joku laakarin alku miettii, missa niita tyoharjoitteluita suorittaisi, niin kyseisessa sairaalassa lienee mahdollista nahda alan koko kirjo kattilasta kanteen.

Ja kuten kunnon tyton kuuluu, olin tanaan kunnon rankan luokan shoppausturneella, jonka saldo oli tyydyttava, jollei jopa kiitettava. Viela on tuliaislistassa puutteita, mutta ne lienee saadaan seuraavan parin paivan aika paikkailtua. Bangkokin ostosmahdollisuudet ovat lahes rajattomat ja ajavat huonosti varustautuneet turistin mielisairauden partaalle. Taalla, jos jossain naksahtaa. Sata kertaa paivassa. Lujaa. Sopoa, siistia, siististi khuulia, outoa, hassua ja pilkallisen halpaa pursuaa joka nurkalta ja tuutista. Lisaksi niille, jotka ovat tottuneet vinguttamaan visaansa hehkuvan punaiseksi, loytyy Bangkokista lukuisa joukko maailman huippunimien liikkeita, joissa voi velkaannuttaa itsensa loppuelamaksi. Mutta mita yhdesta velkavankeudesta, ku mulla on uudet Versacen poksyt... ja laukku.. ja kaksi paitaa.. ja aurinkolasit.. ja matchaavat kengat tietty! jne. Etta eikun lentolippuja varaamaan siskot.

Huomenissa tapaan taas Jamesin. Illalla on hospitality clubin tapaaminen ja mennaan sinne yhdessa. Eli rymyan ensin Jamesin luokse Thonburiin ja sielta matka jatkuu ennestaan tuntemattomaan kohteeseen. Varmaan on hauskaa. Pitaa kuitenkin pitaa huolta, ettei ole liian hauskaa, silla James lupasi ottaa minut mukaansa sunnuntaikirkkoon. En ole ikina ennen ollut katolisessa jumalanpalveluksessa, joten varmasti on ihan mielenkiintoinen kokemus. Voisi tietysti ajatella, etta on aika nurinkurista matkustaa lahes taysin budhhalaiseen maahan ja menna seuraamaan katolista jumalanpalvelusta, mutta kun kerran tilaisuus tarjoutui, niin eihan sita voi ohittaa.

Enaa kolme yota jouluun on. Ihan pian jo kotiinlahto edessa, mutta sita ennen pitaakin sitten rilluttaa menemaan niin taysilla kuin kukkaron nyorit antaa periksi. Saapas nahda jaksaako tama muuli viela kantaa rinkkansa uskottavasti tullista lapi. Ei siis huumemuuli vaan kaiken maailman muuta rojua, joista en kylla tahdo veroja maksaa. Simo, ethan pysayta!!

Nyt riittaa.

Bangkok kuittaa - sir, will you take me to khao san, please?

Saavuin aamuyolla Phuketista Hua Hiniin. Luulin bussin olevan taalla aamulla klo 5.30, mutta opastati tulikin herattelemaan jo vahan kolmen jalkeen, etta josko neiti voisi poistua, niin muut paasisivat jatkamaan matkaansa. Eikun ulos bussista ohranjyva silmassa ja oiseen Hua Hiniin, vailla mitaan kasitysta sijainnista. Seuraavaksi istuinkin jo skootterin kyydissa, rinkka tukevasti kuljettajan jaloissa ja tukka hulmuten kohti guesthousea.

Similan oli aikamoinen luukku. Ensinnakin koko hokotys on rakennettu laiturille, joten koko rakennus varahteli hiljakseen aaltojen tahdissa. Ennen kuin tajusin mista tama johtuu, ehdin jo unisilla aivoillani kelata lapi kaiken maailman maanjaristykset ja uhkaavat tsunamit. Lahempi tarkastelu paljasti totuuden. Aamulla santasin riemumielin, entista vasyneempana muurahaisten ja mustien hiusten seassa vietetyn yon jaljilta uuden majapaikan metsastykseen.

Ensimmaisten viiden luukun jalkeen alkoi iskea jo pieni epatoivo. Eiko tasta kaupungista todellakaan loydy mitaan valimuotoa kaameille muurahaiskeoille ja Hiltonille. Kylla, kylla loytyy. Sand Inn tuli vastaan, kun ryytyneena santasin pitkin katua hamuten silmillani edes pienta toivon kipinaa. Huone on taas yksi maailman ihanimmista. Hintaneuvottelut aloitettiin 800 batista, mutta kun olin valmis luopumaan parvekkeesta, satiin hinta tiputettua 500 batiin yolta. Tasta ei sitten puhuta kellekaan, naapurit maksaa samasta huoneesta 900, vannotti ystavallinen emanta. 

On kylla muutenkin tosi kultainen tuo neiti, antaa kayttaa nettia paikallisen hintatason mukaan ihan pilkkahintaan ja on muutenkin niin kovin ystavallinen ja avulias kaikin puolin.  Tama kai sita paljon mainottua thaimaalaista ystavallisyytta.

Tasan kaksi viikkoa matkaa jaljella. Alkaa jo vahan reissu uuvuttaa. Tanaan tosin ollut mielettoman hyva mieli, vaikka olenkin tosi uupunut melko unettoman yon jaljilta. Luultavasti viihdyn taalla Hua Hinissa suurimman osan loppumatkasta, ennen Bangkokia ja kotiinpaluuta. Muutama paiva lienee varattava viela nahtavyyksille ja ostoksille Bkk:ssa. Olettaen tietysti, etta ostoksiin on batin batia rahaa. Nyt lienee vahan helpompi hahmottaa tulevia menoeria, kun ei ole enaa pitkia junamatkoja tms. taitettavana. Luultavasti paadyin eilen maksamaan aika paljon enemman bussilipusta, kuin sen todellinen hinta oli. Juonikkaita ovat matkatoimistojen tyypit taalla. Puhuvat mita tahansa ansaistakseen elantonsa.  

Pienen kaupunkikierroksen ehdin tanaan jo tekemaan ja sain jonkinlaisen yleiskasityksen Hua Hinista. Koko kaupunki on rakennettu turisteja varten ja onkin verrattuna moniin muihin thaikaupunkeihin melko eurooppalaismainen. Lienee sopivan pehmea loppulasku talle reissulle.

On se kylla kumma, ettei uni tule, vaikka kuinka vasyttaa. Kavin jo pari tuntia kierimassa sangyssa. Lienee jossain ylivasymystilassa koneistoni hurisee, ei osaa sammuttaa. Luultavasti kuitenkin parasta palata kierimaan sankyyn. Huomenna jannittava paiva edessa. Tapasin tanaan rannalla mukavan oloisen paikallisen miehen, jonka kanssa menen huomenna keilaamaan. En ole koskaan ennen keilannut, joten saapa nahda millaiset sakot saanu, kun kuprutan uuden keilahallin parketit kraatereiksi!!

Hua Hin kuittaa - Bang bowl tilt tilt tilt

Superluksusyon jalkeen olen voinut jostain syysta koko paivan tosi pahoin. Vointia ei mitenkaan kohentanut laivamatka PhiPhilta Phuketiin. Reilu puolitoista tuntia roimassa aallokossa ei ollut mitenkaan nautinnollinen matkustuskokemus, kun jo entuudestaan oli vahan outo olo.

Saavuin iltapaivalla tanne ja lyhyen kavelyturneen jalkeen Phuket vaikuttaa melko samanlaiselta, kuin kaikki pikkukaupungit Thaimaassa. Ensivaikutelma tosin on astetta miellyttavampi, kuin esim. Krabin vastaava. Huomenna kuitenkin jo jatkan matkaani Hua Hiniin.

Olen pyoritellyt tanaan ajatusta, etta palaisin takaisin Chiang Maihin. Valitettavasti matka on niin pitka, etta taitaa jaada haaveeksi, vaikka olisi tassa viela kaksi viikkoa aikaa. Taytyy myontaa, ettei etelainen Thaimaa kaikkine hiekkarantoineen ole tehnyt minuun niin lahtematonta vaikutusta, kuin moniin muihin. Valitettavasti lahes kaikki rannat ovat nain low seasoninkin aikaan vaarallaan valkoisia naamoja ja kaikki nurkat pullollaan paikallisia, valmiina kiskomaan kaikki rahat, mita matkaajan lompakosta loytyy. PhiPhille on, ikava kylla kaynyt juuri niin, kuin The Beach elokuvassa joku sanoikin ettei sita voi pitaa poissa Lonely Planetista, ja kun se sinne painetaan, siita tulee kaikkien muidenkin paratiisi ja silloin se on pilalla. Huolimatta Krabin kunnan ns. ponnisteluista PhiPhin pelastamiseksi, sita ylirakennetaan kovaa vauhtia uudelleen. Vaikka paikka on rakennus- ja korjauskiellossa, ei kukaan varsinaisesti valvo koko saarta, joten uusia bungaloweja nousee kovalla vauhdilla ja vasaran nakuttelua kuuluu joka puolelta.

Mielenkiintoista tietoa Phuketista. Taalta loytyy yksi lienee maailman loistokkaimmista resorteista, Amanpuri Resort. Mesta majoittaa kaiken maailman superstaareja ja okyilijoita luksushuoneisiin. Huoneet ovat vaatimattomia, reilun sadan nelion pytinkeja. Huoneen vakiokalustukseen kuuluu myos huonepalvelija ja kokki. Hotellissa hyrraakin tyontekijoita 3 ja puoli jokaista vierasta kohden, joten huolenpito lienee taattu. Yo taalla irtoaa hintaan US$ 720- 8200. Etta jos tuntuu, ettei oikein tieda, mita sita tekisi kaikella ylimaaraisella tuohella, voi taalla epailematta paasta muutaman viikon lomailulla pahimmasta kulutuksen tuskasta. 

Jai sitten se Koh Lanta kaymatta, mutta tuskinpa siella nyt mitaan niin superisti ihmeellista olisi ollutkaan. Pissikakka paketti pysyy edelleen taydellisena Poo-getin ansiosta.

Phuket kuittaa - keinuttaa, keinuttaa

Saavuin eilen tanne PhiPhille. On kylla ihana saari, mutta jatkan matkaa jo huomenna. Tulee melko tyyriiksi tama reissu. Saari on ensinnakin melko kallis. Toiseksi eilen paadyin hadan hetkella aivan kamalaan luukkuun nukkumaan. Otokoiden siivittaman yon jalkeen etsin epatoivoisesti vaihtoehtoista majoitusta. Sita oli tarjolla aivan huikaisevaan hintaan. Paadyin maksamaan tajunnanrajayttavan summan maailman ihanimmasta bungalowista. Nakyma on upea, rinteessa huojuvat palmut paljastavat lomastaan Andaman meren lahden ja PhiPhi Lay saaren (se on nyt se kuuluisa The Beach- elokuvan saari, eika siis Krabilla ollut sinallaan mitaan tekemista asian kanssa, kuten aiemmin huijasin).Noh, kerrankos sita sallii itselleen jotain luksusta. Huolimatta aiemmista lupauksista itselleni, en ole viela kertaakaan ollut yli 7 euron majoituksessa (lukuunottamatta sita Pak Beng ukotusta).

Tapasin lauttamatkalla kaksi mukavaa hollantilaisityttoa, joiden kanssa olen nyt hengaillut eilen ja tanaan. Pitkia ovat kovin, kuten hollantilaiset tapaavat olla. Huomenna taas jaahyvaisten aika.

Sarkku ja Suzanna jaivat viela Krabiin ja tuskin ovat tulossa tanne. Aikataulu on vahan tiukempi kuin minulla. Vaikka enaa 16 paivaa minullakin jaljella. Odotan jo innolla kotiinpaluuta, vaikka varmasti lahdon hetkella tuntuu haikealta jattaa Thaimaa taakseni.

Taisin taas vahan karahtaa tanaan. Tosin en onneksi taaskaan pahasti. Vaikea erottaa onko palanut, vai onkohan tama punaisuus sittenkin sita isilta perittya intiaanirusketusta. Kuka tietaa. Iho ei kuitenkaan tunnu mitenkaan palaneelta, mita nyt vahan kutisee. Mutta taalla kylla tosin kutisee iho koko ajan.

Jokohan riittais. Alan kuulostaa ihan mummolta, joka valittelee tuumoreistaan ja virtsanpidatysvaikeuksistaan.

Koh PhiPhi Don kuittaa - samoin tuntee vedon, typeryyksien tekoon...

Alkaa olla Koh Tao aika nahty. Huomenna luultavasti jatkan matkaa kohti Krabia.

Olimme eilen Sarkun ja Suzannan kanssa juhlimoimassa Moonlight Parkissa. Ihmeellista psykemenoa vuorenrinteella. Puolet bilettajista taisi olla suomalaisia. Olipa ihme kinkerit. Matka paikanpaalle itsessaan oli melkoinen elamys, kun jurnutimme pickupin lavalla ylos jyrkkaa vuorenrinnetta ja myohemmin aamulla hurjaa vauhtia alas. Melkoinen reissu.

Tanaan oli vahan parempi saa, valitettavasti meni sivusuun nukkuessa. En viela ole paattanyt lahdenko huomenna aamuveneella vai iltasellaisella. Voisi olla ihan hyva saastovaihtoehto, menna yoveneella, niin saastyisi yhden yon majoituskustannukset ja voisi viela huomisen paivan lekotella rannalla, mikali saa suosii. Pitaa myos viela keskustella S&S:n kanssa. Lahtivat jonnekin skootterilla huristelemaan. Toivottavasti tulevat ehjin nahoin takaisin, Koh Taon tieverkosto, kun ei mitaan ihan eliittiluokkaa ole ja tiet ovat valaisemattomia paaosin.

Mutta huomenna siis The Beach- elokuvan maisemiin. Jos vaikka tormais Leonardoon, niigu ihq daa!

Koh Tao kuittaa - illalla Pure

En ole nyt muutamaan paivaan kirjoitellut. Olen syyntakeeton, yritin kylla, mutta silla ihanalla sekunnilla kun postasin jaaritukseni yhteys katkesi. Ihana selostukseni snorklauksesta ja auringonotosta katosi jonnekin bittivirtaan, eika koskaan tullut julkisuuteen.

Eilen ja tanaan on ollut sateista. Nyt tosin paistaa aurinko. Oltiin eilen keraamassa roskia rannalta Danielin kanssa. Ranta on aika torkyinen, kauheasti muovipusseja ja pulloja. Ei ollut oikein muutakaan tekemista, vaikkei satanut oli silti pilvista.

Daniel lahtee tanaan takaisin Bangkokiin. Samalla, kun saatan Danielin lautalle, menen Sarkkua ja Suzannaa vastaan. Onneksi aloin eilen kalastella huonetta, koska saari on ihan tupaten taynna. Kaikki ilmeisesti tulee tanne full moon partyjen jalkeen. Illalla onneksi sain varattua bungalowin samasta resortista, missa itse ole. Vaikkei ne mitaan ihmeen ihkuja olekaan, niin on sentaan katto ja seinat ja oma suihku ja vessa.

Joop, nyt pitaa menna, etten myohasty.

Koh Tao vaikenee